Tunsin olevani melkoisen hukassa, kun isäni kuoli yllättäen. Kuljin kuin sumussa, osa tunteista lukittuna jonnekin mielen syövereihin, koska en halunnut kohdata niitä. Ei hajuakaan miten ja mitä kautta olin ajanut tallille tai mitä siellä hääräsin, harja oli kuitenkin kädessäni.

​

Pää pumpulissa kävelin pihattoon ja menin portista sisään. Osa hevosista lepuutteli ja torkkui, osa seisoi, kaikkialla oli rauhallista. Menin hevosten keskelle ja normaaliin tapaani hihkaisin ”Moi!” Koko lauman läpi kulki vahva sävähdys, poikkeuksellisesti hevoset nousivat makuulta ja kauimmaisena ollut herkkä tamma käveli vauhdilla luokseni muiden tullessa myös paikalle. Ihmettelin, että eivät ne yleensä minun tullessa muuta kuin jatka uniaan ja vahtina olevatkin saattavat mennä makuulle. Nyt kuitenkin jokaisen hevosen korvat kuuntelivat tarkkaan, nenät tulivat nuuskimaan ja ihmettelemään, jotain on selkeästi vialla. Ympärilläni kävi kuhina, kymmenkunta hevosta nuuskutti ja puhisi.

​

Hetken kesti tajuta muutos hevosissa, minun surkeasta olosta huolissaan olevat hevoset alkoivat nuuskimisen lomassa kosketella käsiäni, selkää ja jalkojani, kuka mihinkin ylsi. Tiivis hevosrinki teki tilaa takaata tuleville, jotta koko lauma pääsi osallistumaan. Seisoin lauman keskellä ja yritin pidätellä kyyneleitä, mutta viimein ne tulvivat yli. Hevoset jatkoivat koskettelua, nuuskimista ja puhinaa ja yhtäkkiä tuli tunne, että ne yrittivät sanoa jotain.

Katsoin ihmeissäni kyynelten läpi hevosia, jotka hengittivät syvään sisään minun hajua ja puhalsivat sen sitten ulos puhahtaen ja sieraimet päristen. Tuntui kuin ne olisivat imeneet pahaa oloa minusta pois ja antaneet paremmalle tilaa sanoen samalla, että ”Tule pois sieltä synkkyydestä! Tule tänne aurinkoon, tule tähän hetkeen, tule takaisin elämään!”

​

Seisoin siinä useamman minuutin hevosten hoivatessa sieluani pienillä hellillä kosketuksilla ja parantavilla lämpimillä henkäyksillä. Hengitin samassa rytmissä niiden kanssa ja jonkin ajan kuluttua alkoi helpottaa. Pian pystyin jo kuivaamaan kyyneleet poskilta ja huomasin kirkkaan sinisellä taivaalla leijuvat pari kepeää pilveä. Ehkä isä katsoi sieltä tytärtään ja käski kuuntelemaan hevosia. Ympärilläni olevat hevosystäväni alkoivat pikkuhiljaa vetäytyä ja kohteliaasti antoivat minulle tilaa. Herkkä tamma jäi vielä varmistamaan tilanteen ja seurasi siirtyessäni harjaamaan omaa ruunapoikaani.

​

Katsoin uudestaan taivaan pilviä ja huomasin kahden valkoisen joutsenen lentävän ylitsemme keskenään jutellen. Kevät on tullut, elämä jatkuu. Carpe diem.

​

- Anka