Tamman tarina
Tämä on tarina siitä kun kahdesta tulee yhtä. Tämä on tarina rakkaudesta. Tämä tarina on minun ja tammani.
***
Oli keväinen aamu. Vatsanpohjassa lenteli perhosia. Poskia punotti ja minua hermostutti. Pian tulisin näkemään tallin pihaan kaartavan auton, joka vetäisi perässään traileria. Sen sisältä tulisi paljastumaan jotain niin paljon enemmän kuin olisin hartaimmissa toiveissanikaan osannut toivoa!
Näky oli hurja, kun trailerin sisältä purettiin valtavan kokoinen tamma. Se oli vähintään yhtä ihmeissäni kuin minäkin. Tamman katse oli äidillinen, kun se tutki ympäristöään. Se oli valmis muutokseen.
***
Istuin kivellä, joka sijaitsi hevosten pihattotarhassa. Oli kaunis toukokuinen päivä. Itkin ja minua suututti. Olin antanut tammalle kaiken mahdollisen avun. Olin ostanut sille hienoja uusia loimia, kutsunut eläinlääkärin tekemään hammastarkastuksia, hierojan hieromaan kipeitä lihaksia, vuolijan laittamaan kavion kuntoon ja käyttänyt lukuisia tunteja laskiessani sopivaa ruokintaa. Hevonen ei liikahtanutkaan, se vain jäkitti kaula pitkällä riimunnarun päässä. Otti se askeleita, aina taaksepäin. Miksi hevonen, jota niin rakastin, ei rakastanutkaan minua?
Koitti kesä. Hevosille se tarkoittaa pientä hetkeä paratiisissa: Laidun, lauma ja vapaus. Istuin aamukasteen jäljiltä kosteana olevalla nurmella. Tamma söi. Olin nähnyt paljon videoita, joissa ihminen viheltää laitumen reunalta ja hevonen nostaa päätään, katsoo hetken, hirnahtaa ja sitten laukkaa onnellisena kohti viheltäjäänsä. Näin tapahtui meilläkin, laukkaamisen suunta vain oli täsmällisen tarkasti poispäin!
Tamma oli kaikkea sitä mitä olin toivonutkin. Iso, kaunis, suvukas, osaava ja laadukas. Siinä oli vain yksi vika, se ei pitänyt minusta yhtään sen enempää kuin ympärillä pörräävistä paarmoistakaan. Olin sille sen elämän iso paarma, joka surisi laitumen reunalta kutsuen mukaansa.
Syksyn saapuessa treenasin tammaa kohti kantakirjauksia. Näin tulevaisuuteni, jossa valmentautuisin hyvin treenatun kiiltäväkarvaisen kantakirjatun tammani kanssa. Valitettavasti totuus oli toinen. Tammalta poistettiin massiivinen hiekkakertymä suolistosta loppukesästä ja kuntoutus oli vienyt rahojeni lisäksi myös henkisen terveyden. Olin aivan loppu. En edes nähnyt miten kauheaan kuntoon tamma oli mennyt vaikka joka ikinen päivä sen luona vierailin. Sokeuduin omille unelmilleni ja haaveilleni.
***
Lempeä tuuli tuntui iholla kuin silkkiä olisi vedelty pitkin ruumistani. Lämmin aurinko antoi minuun lämpöä, jota jokainen soluni tarvitsi. Vehreä heinä tyydytti nälkääni ja raikas vesi toi helpotusta janoon. Lähestyin puiden varjoa, se viilensi hieman. Näin silmäripsieni lomasta tutun vaaleanvihreän paidan, joka oli uuden omistajani yllä. Hän tulisi olemaan kiva. Hän oli kiva.
Menneisyys muovaa meistä kuvajaisensa. Jokaisella arvella ja jokaisella kiharalla on oma tarinansa, joka on osa sinua. Se tuo meihin täydellisyyttä. Menneisyys on lahja, joka meidän täytyy ottaa kiittäen vastaan. Sitä ei voi muuttaa, mutta sen voi hyväksyä. Sen voi antaa anteeksi ja sitä voi rakastaa.
Kun katson menneisyyteen, näen itseni. Mutta kun katson tulevaisuuteen, näen hänet, siinä vaaleanvihreässä paidassaan. Aika tulisi vielä olemaan otollinen, mutta toivon että se ei lopu kesken ennen sitä. Anna minun rakastaa sinua!
***
Kaamoksen keskelle tuli valoa, kun rakas ystäväni tarjosi tammalleni paikan, jossa saisin itse hieman hengähtää. Se tuntui eräänlaiselta lottovoitolta. Huojentunut olo valtasi kroppani ja tunsin viimein saavani hieman väriä poskilleni. Tamma heräsi eloon. Se suorastaan säihkyi elinvoimaisuuttaan. Oli helmikuu. Tunsin ensimmäistä kertaa onnellisuutta tammani puolesta.
Seisoin taas naru kädessä tarhassa. En saanut tammaa kiinni. Miten upea se olikaan, mutta kun se ei pitänyt minusta. Mitä minä tein väärin?
***
Kun oppii rakastamaan itseään voi antaa myös muiden rakastua ja sen myötä voi viimein myös itsekin rakastaa. Rakkaus ei ole sali täynnä kultaa, se on sali täynnä valoa. Tahdon esittää mitä suurimmat kiitokset hänelle, joka mahdollisti minulle uuden mahdollisuuden täyttää tehtäväni. Olet rakastettu!
Kevyesti kuin höyhenellä yritin koskettaa. Sitten lämmintä ilmaa kasvoille puhaltaa. Kokeilin hieman sormea vahvemmin siveltää. Kuiskauksen lailla yritin kertoa tehtäväni. Lopulta koetin pehmeästi koko kehollani tönäistä. Hännällänikin piiskan lailla sivaltaa. Viimein tajusin, että kuurolle on turha huutaa. Sokealle on turha näyttää. Niinpä avasin koko sydämeni, ja herätin. Tein sen pehmeästi mutta niin että totisesti tuntuu!
***
Ajoin takaisin kotiin tallilta autollani. Itkin taas, mutta tällä kertaa se tuli jostain syvempää. En ollut koskaan tuntenut poskillani sellaista hehkua. Rinnassani avautui kuin liekin tavoin sellainen tunne, jota en ollut milloinkaan tuntenut. Minua rakastettiin. Rakastettiin niin että koko universumi järkkyi. Itkin vielä. Itkin kolme kokonaista päivää. Ja sitten kuulin sen, oman tammani. Se kertoi... aivan kaiken!
Kuinka suunnattoman suuri siunaus onkaan tulla rakastetuksi!
Tämä kirjoitus on tehty yhdessä tammani kanssa ja haluan tämän tarinan myötä jakaa teille kaikille sen tärkeän viestin, että mitään maallista mammonaa me emme voi mukaamme ottaa, mutta se, joka saa kokea rakastetuksi tulemisen tunteen saa jotain niin paljon suurempaa kuin yksikään materiaalinen asia, jonka voimme omistaa! Ikuisesti kiitollisena tammalleni, joka tällä hetkellä toteuttaa suurempaa tehtäväänsä ajan ja ikuisuuden toisella puolen. Rakastan sinua!
- Minna