Rummutan ja rummun kumea, sointuva ääni värähtelee soluissa asti. Inka, yksi ryhmän jäsenistä makaa selinmakuulla ja Frida, nuorin tammani, seisoo hänen vierellään. Inkalle oli tullut hyvin selkeä tunne siitä, että hänen on käytävä hiekalle makaamaan sitä huolimatta, että se nosti hänessä paljon pelkoja. Vanhempi hevosistani, Athena, on siirtynyt sivummalle ikään kuin varmistamaan, että kaikki sujuu hyvin. Hetken päästä Frida alkaa hellästi koskettaa nuorta naista turvallaan. Lonkan kohdalla hevonen pysähtyy, painelee lonkkaa lempeästi ja sitten taas pysäyttää liikkeen. Sama toistuu uudestaan – pysähdys, painelu, pysähdys. Me muut seisomme täysin liikahtamatta, huikaistuneina tuosta hetkestä. Rohkean nuoren naisen ja nuoren tamman kohtaamisessa on jotain niin kaunista ja puhdasta. Se tuntuu hyvin voimakkaasti meissä jokaisessa. Hevonen jatkaa keskittymistä lonkkaan. Paljon tunteita alkaa vapautua ja puhdistavat kyyneleet virtaavat Inkan poskille. Liikutuksen aalto pyyhkäisee kaikkien läsnäolijoiden läpi ja tuskin yhtään silmäkulmaa on kuivana – tuo hetki on jotain niin uskomatonta ja koskettaa meitä jokaista sydänjuuria myöten. Hetken päästä Frida tuuppaa Inkan hellästi kyljelleen sikiöasentoon edelleen tiiviisti keskittyneenä lonkan alueelle. Lisää puhdistavia kyyneleitä. Lopulta tamma huokaisee ja jää seisomaan levollisesti Inkan vierelle.

​

  Tuon kohtaamisen aikana hevonen näytti meille jotain sellaista, mitä me ihmiset emme vieläkään tunnu ymmärtävän tai emme ehkä uskalla ymmärtää. Kuinka suunnaton kyky hevosilla on tukea meitä matkalla itseemme. Se miten Frida auttoi tuota nuorta naista on jotakin sellaista mistä me ihmiset voimme ottaa mallia. Tamma ei yrittänyt korjata mitään, vaan oli puhtaasti läsnä. Niin kaunis, konkreettinen esimerkki siitä, kuinka voimme auttaa muita voimaantumaan. Kun jaoimme kokemuksiamme, Inka kertoi kuinka juuri siihen lonkkaan, johon Frida keskittyi, on asennettu tekonivel ja että hänen lonkkansa on välillä hyvinkin kipeä. Hän oli aiemmin omistautunut kilpavoimistelulle, kunnes lupaava ura loppui kuin seinään kuolioon menneen lonkkanivelen seurauksena, joten fyysisen kivun lisäksi aiheeseen liittyi myös paljon emotionaalista kipua. Illalla sain Inkalta viestin, että hänen lonkkaansa ei pitkästä aikaa koske, ja että koko lonkan alue on huomattavasti parempi. Fridan ja Inkan kohtaaminen avasi entisestään tietoisuuttani hevosen huikeita kykyjä kohtaan. Ja kuinka samankaltaiset heidän tarinansa olivatkaan. Nuoret lupaukset, joilla molemmilla suorittajatausta, ja joiden urat päättyivät äkisti.

​

  Erityisen kauniin kyseisestä kohtaamisesta teki se, että Frida näytti samalla selkeästi olevansa valmis astumaan siihen potentiaaliin, jonka tiesin hänessä olevan. Meillä hevonen on kohtaamissessioissa vapaana ja hän voi aina valita haluaako tulla mukaan vai ei. Hevosella on myös mahdollisuus koska tahansa poistua tilanteesta. Aiemmin Frida itse tarvitsi tukea omassa prosessissaan eikä todellakaan halunnut osallistua. Tämä ravimaailman nuori superlupaus Dream Dancer, päätyi minulle, kun tamman ura päättyi äkisti pahan hankosidevamman vuoksi. Tämän seurauksena kultakimpaleesta tuli kimppahevosen omistajien silmissä katinkultaa ja se oli menossa teuraaksi. Onneksi tuttuni luki hevosen kohtalosta ja otti yhteyttä kasvattajaan, joka oli ikionnellinen siitä, että tamma saa uuden alun. Tänne tullessaan hevonen oli fyysisen vammansa lisäksi täynnä emotionaalista kipua - vihaa, surua, pettymystä sekä epäluottamusta ihmiseen. Tunsin hevosesta, että kiltteyden alle oli padottu aikamoinen kasa tunteita, joita se ei koskaan ollut ilmaissut. Tamma oli piilottanut myös suuren osan itsestään suorittamisen alle.

 

Fridan kanssa sain kohdata syvimpiä pelkojani, sillä tamma käyttäytyi alkuun varsin hurjasti. Keskityin viestittämään hevoselle, että hän on nyt kotona. Täällä ei tarvitse tehdä mitään riittääkseen, vaan hän saa olla juuri se upea sielu, joka on. Mihinkään ei ole kiire, minulla ei ole häntä kohtaan mitään odotuksia. Ja että hän saa ilmaista kaikkia tunteita, mutta pahaa oloa ei saa purkaa ihmisiä eikä muita hevosia kohtaan, vaan täytyy löytää rakentava reitti tunteiden vapauttamiseen. Monille hevosille se on liike. Alkuun en juuri edes kiinnittänyt Fridaan huomiota, annoin hänelle vain tilaa olla ja irrotella pihatossa. Onneksi jalka oli alkanut vähitellen parantua. Kerroin tammalle avoimesti peloistani, yritin olla mahdollisimman rehellinen koko ajan. Välillä istuin aitauksen ulkopuolella, olin vain läsnä. Onneksi en ollut pelkojeni kanssa yksin, vaan sain korvaamatonta tukea naapurin shamaanimieheltä sekä ystävältäni Tealta, jonka pitkän linjan käytännön kokemus hevosista oli valtava apu. Vähitellen Frida alkoi avautua ja muistan aina päivän, kun tamma käveli pihatossa minua vastaan, jäi seisomaan vierelleni, painoi päänsä olkapäälleni ja huokaisi syvään. Tuo hetki on piirtynyt sydämeeni ikiajoiksi.

 

  Edelleen kuvittelemme, että opetamme hevosia. Toki kyse on aina vuorovaikutuksesta, mutta koen, että hevoset ovat ennen kaikkea tulleet opettamaan meitä ihmisiä. He ovat tulleet avaamaan oven aitoon itseemme, jos olemme valmiita astumaan tuosta ovesta sisään. Katsomaan itseämme rehellisesti, kohtaamaan vaikeita tunteitamme, näyttämään pelkomme, haavoittuvuutemme, häpeämme, koko ihmisyytemme kirjon ilman rooleja. Kun päästämme itsemme tällaiseen kohtaamiseen hevosen kanssa, pääsemme - tai joudumme - ennen kaikkea kohtaamaan itsemme hyvin syvällisellä tasolla. Astumme maaperälle, joka on tuntematon, vieras. Astumme paikkaan, jossa meidän on irrotettava kontrollista, tutuista kaavoista ja toimintamalleista, joihin olemme ennen ehkä turvautuneet. Ja on ymmärrettävää, että se voi tuntua meistä pelottavalta. Mutta kun uskallamme myöntää pelkomme ja kohdata ne, kun uskallamme laskeutua olemisen tilaan ilman suorittamista ja touhuamista, voimme löytää jotain aivan huikean kaunista ja voimaannuttavaa. Todellisen, aivan uudenlaisen yhteyden itseemme ja hevoseen. Jos emme pysty pysähtymään, hiljentymään, kuuntelemaan, olemaan läsnä itsellemme – kuinka voimme kuvitella olevamme läsnä hevoselle? Jos aina pakenemme tekemiseen tai täytämme tilaa puheella, kuinka voimme aidosti kuulla mitä meille ja hevoselle ihan oikeasti kuuluu?

 

Meitä opetetaan tekemään hevosen kanssa erilaisia juttuja. Opimme metodeja ja hiomme tekniikoita, mutta jos emme opettele löytämään yhteyttä itseemme ja hevoseen syvemmällä tasolla, jotain tulee aina puuttumaan. Ja tuo puuttuva palanen on se kaikkein oleellisin. Perusta, jonka päälle rakennetaan kaikki muu. Olemme ikään kuin opetelleet asioita nurinkurisessa järjestyksessä. On aika vaihtaa järjestystä ja ehkä muuttaa sitä kokonaan. Hevoset ovat sietäneet meiltä ihmisiltä paljon. Alistamista, väkivaltaa, karkeaa, epäkunnioittavaa käytöstä, esineellistämistä – sitä, että emme ole kuulleet ja nähneet Heitä. On aika pyytää hevosilta anteeksi ja avautua kuuntelemaan heidän suurta viisauttaan. Moni vanhoista käytösmalleistamme pohjautuu pelkoihin. Kun emme ymmärrä jotain, kun emme osaa lukea hevosta, emmekä uskalla myöntää pelkäävämme – turvaudumme helposti kovuuteen. Tämä toimintamalli on tiukassa, sillä meille on opetettu, että hevosille ei saa näyttää pelkoa. Se on ikään kuin tiedostamaton selviytymisstrategia. Luonnollisesti tilanne vain pahenee, sillä hevonen toki aistii energiamme jo kauas ja voi regoida rajustikin, jos emme ole rehellisiä. Tämä lisää suotta epäluottamusta ihmisen ja hevosen välillä - kierre voi olla valmis. Sitten ihmettelemme, kun hevonen alkaa käyttäytyä vihamielisesti.

 

Itse en omien kokemusteni pohjalta usko, että hevonen “sikailee”. Tai käyttäytyy aggressiivisesti ilman syytä. Hevosella on aina syy käytökseensä, kuten muillakin eläimillä. Meidän ihmisten vastuulla on kuunnella, ottaa selvää tuosta syystä. Näinhän me ihmisetkin toimimme, kun olemme vaikkapa riittävän kauan tukahduttaneet tunteitamme. Jossain kohtaa mitta vain tulee täyteen, jos emme ajoissa tee asialle jotain. Sama pätee eläimeen. Se on myös suora peilimme. Mitä paremmin olemme yhteydessä itseemme sitä paremmin tunnistamme mitä eri tilanteissa tapahtuu, mitä minussa itsessäni tapahtuu. Olenko kenties omalla toiminnallani, energiallani triggeroinut jotakin eläimessä, että se kokee tarvetta puolustautua? Ehkä tiedostamattani? On opettavaista tarkkailla kuinka hevoslauma on vuorovaikutuksessa keskenään. Päällepäin se ei aina edes näytä miltään, viestintä on hyvin hienovaraista. Jotta opimme ymmärtämään hevosia meidän on tärkeää oppia yhdistymään herkkyyteemme. Herkkyytemme on kompassimme niin monessa asiassa. Ei suinkaan häpeäpilkkumme, kuten olemme oppineet tässä kovuutta ja pärjäämistä ihannoivassa yhteiskunnassa. Onneksi ajat muuttuvat ja herkkyys aletaan yhä enemmän nähdä voimana eikä heikkoutena.

​

Nona Maaria, hevoskuuntelija / voimaantumisvalmentaja

Tmi Horse Listener