Tämä tarina on hiukan erilainen kuin mihin olet tottunut. Olet kyllä varmasti kuullut taikka lukenut kummitustarinoita, mutta en usko sinun vielä törmänneen tällaiseen. Tämä on kummallinen tarina, jolle jokainen varmasti keksii jonkin selityksen. Lue tarina, ja päätä omasi.

​

Tämäkin tarina kertoo tytöstä. Tarkemmin ottaen hevostytöstä. Tyttö oli ratsastanut eri talleilla, vaihtanutkin jo monta kertaa kotitalliaan. Mutta yhtä hevosta hän ei ollut unohtanut. Reilu vuosi sitten hän oli ollut eräällä talllilla ratsastamassa, kun hän oli törmännyt aivan erityislaatuiseen hevoseen. Hevonen oli vuonohevonen, ei mikään erityisen kaunis, ja tavattoman pulleakin se oli. Mutta tyttö rakastui siihen heti.

 

Hevosen ensi kosketus oli puraisu, jonka se antoi kipakasti varomattomalle tytölle. Silti tyttö rakasti sitä suuresti. Kun hän ratsasti hevosella, sen pienet tummakärkiset korvat kuuntelivat vain häntä. Tytön ei tarvinnut kuin ajatella tulevaa tehtävää ja hevonen ymmärsi heti.

​

Tytön ja hevosen välille syntyi syvä side. Sellaista ei oikein edes osaa pukea sanoiksi. Molemmat olivat läsnä ja kuuntelivat toisiaan. Tyttö teki virheitä ja hevonen antoi anteeksi. Hevonen keksi jekkuja ja tyttö antoi anteeksi.

​

Sitten se vain loppui. Tyttö päätti jälleen vaihtaa tallia, koska kuvitteli vaihdon vievän häntä eteenpäin harrastuksessaan. Mutta vaikka monet hevoset tyttö oli aikojen saatossa unohtanut, tämä hevonen ei kadonnut muistin syövereihin. Rakkaus tätä suurenmoista eläintä kohtaan oli jättänyt kulumattoman jäljen.

​

Uudet tallit tulivat ja menivät, samoin vuodet. Eräänä yönä kuitenkin tyttö näki unta vanhasta rakkaasta hevosesta. Hevonen olisi voinut olla mikä tahansa vuonohevonen, mutta tyttö oli varma, että se oli sama kuin hänen tuttu hevosensa. 

​

Unessa tyttö ja hevonen olivat samalla tutulla hiekkakentällä, jossa tyttö oli hevosella niin monesti ratsastanut. Tyttö ja hevonen leikkivät keskenään ja heillä oli hauskaa. Hevonen vaikutti onnelliselta. Aikansa leikittyään tyttö istahti hiekalle. Hevonen käveli hänen viereensä ja laskeutui myös makuulle. Hitaasti hevonen kellahti kyljelleen ja laski päänsä tytön syliin. Tyttö ei välittänyt enää hiekasta, vaan meni hänkin makaamaan kentälle. Hän ujutti itsensä hyvin lähelle hevosta ja laski sen pään hellävaraisesti omalle rintakehälleen. Hän silitti hellästi hevosen turpaa. Siinä he makasivat, tyttö ja hevonen. Tyttö katsoi hevosen rauhoittaviin silmiin ja tunsi olevansa onnellinen. Jostain syystä hän uskoi hevosenkin olevan. Tyttö sulki silmänsä ja hengitti syvään hevosen tuttua tuoksua. Sitten hän heräsi.

 

Tyttö makasi sängyssä ja muisteli untaan. Siitä oli jäänyt niin levollinen olo. Koska tyttö oli taiteilija, hän suunniteli jo maalaavansa kuvan, jossa tyttö ja hevonen makaisivat vierekkäin kentällä. Päivemmällä tyttö sattui avamaan Facebookin ja silloin hän koki järkytyksen. Ensimmäisenä hänen etusivullaan oli vanhan tallin postaus. Tarkemmin ottaen kuolinilmoitus. Tallin vuonohevonen oli kuollut viimeyönä. Aamulla se oli löytynyt tallista ihan kuin nukkuvana. Ikiunessa.

 

Tyttö muisti hevosen katseen ja nyt hän tajusi. Ne olivat olleet hyvästit. Onnelliset hyvästit.

 

En tiedä mitä sinä ajattelet nyt tarinasta, mutta outo se on. Itse haluan uskoa, että itse Herra antoi hevosen tulla sanomaan hyvästit ennen kuolemaansa tytölle unen muodossa. 

​

Ja vielä yksi juttu; Tarina ON tosi. Ai mitenkö tiedän? 

Koska minä olen se tyttö.

​

- Nea