Hevonen

​

Kun varsan isä on ravikuningas ja muukin suku maineikasta juoksijatyyppiä on varsasta tietysti odotettu menestyjää. Kasvattajan viimeinen varsa sai siis asianmukaisen kasvatuksen ja vietti ensimmäiset kesänsä onnellisena lauman jäsenenä toisten varsojen kanssa kirmaten. Mutta kun varsinainen valmennus alkoi, neiti osoittautuikin vaikeaksi tapaukseksi, jota kukaan ei saanut koulutettua kunnon juoksijaksi. Vauhtia kyllä löytyi, muttei sopivia askelia; peitsi ja laukka olivat ihan liikaa vallalla. Monen yrittäjän kanssa luottamus ihmisiinkin vähitellen horjui pahasti. Toivoton tapaus myytiin tietysti jo nelivuotiaana ratsukäyttöön. Kaunis, nuori, terve hevonen oli helppo myytävä. Herkästä jännittäjästä ei kukaan maininnut mitään. Mutta ei hänestä ratsastuskouluhevoseksikaan ollut, liikaa vauhtia ja herkkyyttä eikä jännittäjä kestänyt vaihtuvia ratsastajiakaan. Nytpä tämä, vain perusasiat osaava, toivoton vauhtiveitikka ei enää ollutkaan helppo myytävä. Se ei oikein kelvannut kenellekään, mutta eroon siitä oli jotenkin päästävä.

 

Ihminen

​

Ihminen oli lastensa harrastuksen kautta saanut vasta aikuisena pahan hevostartunnan noustuaan turvallisen tuntiratsun selkään. Varsan syntymän aikoihin hän, viisikymppisenä, oli tavallinen tuntiratsastaja läheisellä ratsastuskoululla. Jossain syvällä haaveissa hänellä oli jopa oma hevonen, jonka kanssa voisi seikkailla yhdessä. Lasten viipyessä tallitouhuissaan ihminen alkoi myös tutustua tarkemmin hevosiin ja niiden kanssa puuhasteluun. Muutaman vuoden tuntiratsastajana harjoiteltuaan hän luopui kentän kiertämisestä ja siirtyi toisaalle maastoratsastajaksi, yhä kuitenkin pienessä ryhmässä ja ratsastuskoulun tuntihevosen kanssa. Tätä jatkui taas muutama vuosi kunnes seuraavana portaana oli lenkkeily yksityishevosten kanssa kahdestaan. Ratsastettuaan/tutustuttuaan seikkailuissaan pitkälti yli sataan hevosen koti- ja ulkomailla, ihmiselle tarjoutui lyhyt mahdollisuus tutun hevosen ylläpitäjäksi. Vanha konkari opetti paljon uudelle ihmiselleen, mutta tiet erosivat kun hevosen terveys ei ollut täysin kunnossa … eikä ihminen ollut vielä valmis. Tilalle astui kaunis, nuori, terve hevonen.

 

Kohtaaminen

​

Luovuttuaan ylläpitohevosestaan ihminen sattui menemään parturiin ja juuri samaan aikaan toivottoman tuntihevosen omistaja tuli talosta ulos. Tuon kohtaamisen seurauksena hevosen ja ihmisen polut kohtasivat. Ensitapaamisella ratsastuskokeilussa ei pyöritty tavalliseen tapaan kentällä vaan lähdettiin heti opettajan johdolla lähimetsiin. Vauhtia löytyi, samoin herkkyyttä, mutta kuntoa ei juuri ollut pitkään lenkkiin. Hevosesta haluttiin päästä heti eroon ja ihminen oli juuri luopunut ylläpitohevosestaan. Niinpä hevonen siirtyi äkkiä ihmisen käyttöön, mutta mistään kaupankäynnistä ei vielä puhuttu. Ihminen ei ollut vielä valmis…

 

Yhteisellä polulla

​

Muutaman kuukauden yhteisen taipaleen aikana hevonen todella osoitti vauhdikkuutensa ja persoonallisuutensa. Kiitos molempien aikaisempien kokemusten, yhteistyö alkoi kuitenkin sujua ja molemminpuolinen luottamus kasvaa. Kummallakin oli silti vielä hyvin paljon opittavaa, toisella hevosista ja toisella ihmisistä, mutta intoa oli. Kumpikin oli tahoillaan jo käynyt läpi perusasiat, kuitenkin molemmilla oli omat haaveensa ja toiveensa.

Ihminen oli monipuolisesti mukana ratsastuksen kilpailumaailmassa monissa toimihenkilötehtävissä ja kilpailijanakin. Jonkinlaiset kisahaaveet olivat hänellä siis nytkin mielessä, kuten jo edellisten hevostuttavuuksien kanssa oli ollut. Hevosen käsittely ja kouluttaminen olivat vain hataralla teoriapohjalla.

​

Hevonen taas halusi selvästi liikuntaa ja vauhtia, laukkaa ei helposti saanut pysäytettyä ja paikallaan seisoskelu oli turhanpäiväistä. Nuori kärsimätön hevonen oli kuitenkin hyvin utelias ja rohkea vaikka toisaalta herkkä ja arka. Hän oli hyvin hiljainen ja ihmisistä välittämätön eikä helposti ottanut kontaktia kuin aivan tuttuihin.

​

Tältä pohjalta kaksi kokematonta ja osaamatonta alkoivat opettaa ja kouluttaa toisiaan. Kirjaviisautta oli toki jo haettu ja muutamilla kursseillakin käyty, joten ruokinnasta ja käsittelystä oli ajatuksia. Mitään tiettyä oppisuuntaa tai koulutusmetodia ei meillä ole ollut koskaan käytössä. Hevonen vietti ensimmäisen yhteisen kesämme laitumella ja syksyllä yhteinen polkumme varmistui kun ihminenkin oli vihdoin valmis sitoutumaan hevosen omistajaksi. Liikuntaa kaipaavan hevosen kanssa teimme pitkiä lenkkejä, joilta palatessamme olimme aina väsyneitä ja hyvin tyytyväisiä. Kunto kasvoi molemmilla ja hätäily sekä kiirehtiminen vähenivät, enää ei olisi tarvinnut vauhdin hillintään kierteisiä kuolaimiakaan, jotka ennen olivat kovin tarpeelliset. Ratsastuslenkkien vastapainoksi aloimme heti lenkkeillä myös taluttaen, ensin vain tallin lähistöllä kuten hevosia ”kuuluukin” taluttaa. Vähitellen matkat pitenivät ja aina kohtasimme ”sattumalta” jotain ihmeteltävää. Koirat olivat pelottavia ja niitä piti mennä piiloon ihmisen selän taakse; naruilla kuivuvat pyykit, tietyömaat, urheilukentät, sillat ja muut tulivat aivan tutuiksi. Vähitellen uskaltaudumme ihan kaupungille asti.

​

Hevosiahan kuuluu käsitellä aina vain tietyllä tavalla ja kaikki muu on väärin, vaarallista ja kiellettyä - se ei tietenkään ole täysin totta kaikkien kohdalla. Hevosen taluttelu herättää helposti ihmettelyä vaikka kaikkialla talutellaankin koiria. Kerran jouduin jopa selittämään SRL:n johdolle, miksi liikuimme ihmisten joukossa ja hevosella on vain riimu ja naru. Ehkä nyt asiaan suhtauduttaisiin jo toisin. Silloin olimme edenneet niin pitkälle yhteisellä polullamme, että tunsimme toisemme tarpeeksi tuohon. Kaikkien hevosten kanssa ei kuitenkaan koskaan päästä niin pitkälle, meille se oli vain yksi vaihe polullamme. Koiratkin ovat nykyisin hevoseni ystäviä ja ne saavat aivan rauhassa haukkua ja hyppiä ympärillä ilman mitään huolta.

Pitkät maastolenkit vaihtuvat monesti pitkiksi kaupunkilenkeiksi ja hevoseni on löytänyt erinomaisia ratsastusreittejä läpi keskustan. Yhtään meille uutta katua ei enää löydy, mutta uusia reittiyhdistelmiä löytyy aina. Jos hevonen saa valita tallilta lähdettäessä, hän lähes aina haluaa kaupungin hälinään ja puistoravintoloihin. Laukkavauhtia riittää edelleen ratsastuslenkeillä, mutta nykyisin voimme myös välillä pysähtyä paikalleen vaikka liikennevalojen vaihtumista odottamaan ja taas reipas vauhti jatkuu. Vieläkään hevoseni ei välitä ihmisistä vaan kääntää päänsä poispäin, kova hölöttöjä sen sijaan hänestä on tullut. Matala hiljainen mutina ei tosin kovin pitkälle kuulu.

​

Liikkuminen kaupungilla ihmisten joukossa ja monissa tapahtumissa on tuonut hevoselleni valtavasti tuttuja ja ystäviä, tuntuu usein, että lähes kaikki tuntevat hänet. Oma osuutensa on varmasti myös medialla, jonka huomion kohteeksi hän usein joutuu, eihän tuollaisia seikkailijoita kovin monia löydy.

​

Me kaikki hevosten omistajat ja hevoset olemme omilla poluillamme, kuka missäkin vaiheessa. Monet ennen mahdottomilta tuntuneet asiat voivat pian olla jokapäiväisiä. Useat ehdottomat totuudet muuttuvat eivätkä ne ainakaan sovi kaikkeen tai kaikille, sillä asioita voi tehdä hyvin erilaisin tavoin ja päämäärin. Ottamalla huomioon ihmisen ja hevosen toiveet ja taipumukset, päästään helposti väliportaille tai tavoitteisiin, joihin toisilla ei ole mitään halua, tarvetta, kiinnostusta tai uskallusta. Aina on myös pidettävä mielessä, ettei kaikkialla eikä kaikkina päivinä voi tehdä samoja asioita ja polulla saattaa olla välillä paljonkin mutkia.

​

Tuo vanha salainen haaveeni omasta hevosesta, jonka kanssa voisi seikkailla yhdessä missä tahansa, on ylittynyt jo vuosia sitten. Yhteinen polkumme jatkuu kuitenkin edelleen, emmekä tiedä, mihin sitä seuraamalla päädymme. Matkalla opimme koko ajan uutta ja polku mutkittelee jatkuvasti. Molemminpuolinen syvä luottamus ja ystävyys, jonka kehittyminen on vienyt monta yhteistä vuotta, on hyvänä pohjana eteenpäin. Yhteisiä seikkailuja yhteisellä mutkittelevalla polulla toisiamme kuunnellen ja tukien …

 

- Heikki