​

Ratsastusharrastukseni alkoi yhdeksänvuotiaana perinteisessä ratsastuskoulussa. En ollut mikään huippuratsastaja vaan pikemminkin päinvastoin: ensimmäisen ratsastusvuoteni taisin enimmäkseen istua ponin selässä keskellä kenttää muiden mennessä uralla letkassa ravia ja laukkaa. Ratsastuksenopettaja joko jätti minut huomiotta tai välillä huusi neuvoja kuten "Käytä kunnolla sitä raippaa!" ja "Suutu sille!". Parasta ratsastustunneissa oli mielestäni ponien hoitaminen ennen ja jälkeen tunnin (silloin kun jompaan kumpaan oli mahdollisuus). Hevosten hakeminen tarhasta, harjaaminen ja yhdessä oleminen olivat syy joka aina veti takaisin tallille. Jos olin onnekas, sain laittaa kuntoon myös toisten tuntilaisten hevosia sillä aikaa kun he juorusivat kahvitiloissa. Vähitellen opin myös ratsastamaan - toisin sanoen opin kovuutta, jota ilman en perinteisillä ratsastustunneilla pärjännyt.

 

Lähes kymmenen vuotta kiersin monissa eri ratsastuskouluissa ja vasta lähtiessäni vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan aloin etsiä muita vaihtoehtoja. Löysinkin hoitohevosen, jonka kanssa käyty taival ei ollut aina helppo mutta hyvin opettavainen. En kuitenkaan ikinä saavuttanut hoitohevoseni kanssa sellaista luottamusta josta olin aina haaveillut.

Päätös omasta hevosesta syntyi vaivihkaa selailtuani hevostalli.netin markkinoita jo jonkun aikaa. Siellä törmäsin hylättyyn arabioriin, joka videolla juoksi hoitajansa kanssa yhdessä vieri vieressä ja jolla käytettiin ratsastaessa pelkkää naruriimua. Siinä vaiheessa taisin jo alitajuisesti tietää mihin suuntaan halusin hevosteluani viedä. Vaikka en häntä ikinä tavannut, tuo ori auttoi minua tekemään päätöksen siitä että oli aika omalle hevoselle. Kun sitten näin ilmoituksen 5-vuotiaasta arabiristeytystammasta, jonka toivottiin pääsevän jatkamaan raudatonta elämää, olin heti kiinnostunut. Kun sijaintikin oli vielä lähellä, niin pian jo suuntasin katsomaan tammaa tallille, joka nykyisin tunnetaan nimellä Hepokuusela.

 

Ihastuin Cessiin heti ensi silmäyksellä. Olin tosin ensimmäisellä vierailulla aika ihmeissäni kun muut hevoset ja vuohet pyörivät ympärillä laittaessamme hevosia kuntoon pihattotarhassa kokeilumaastoa varten. Kuolaimettomat suitset ja rungoton satulakin olivat aivan uusia tuttavuuksia ja vasta tuolloin opin miten kaviot kuuluu oikeasti putsata. Mutta Cessin selässä metsäretkellä kaikki alkoi tuntua luonnolliselle ja hyvälle. Vaikka jännitin miten pärjään nuoren hevosen kanssa ja kuinka paljon opittavaa tulee uuden hevostelutavan omaksumisesta, niin samalla tiesin että pehmeämpi tapa olla hevosten, ja erityisesti Cessin, kanssa oli minun tieni.

 

Vietimme Cessin kanssa yhdessä Hepokuuselassa kolme vuotta. Mahtavan talliyhteisön ja -puitteiden sekä loistavien opettajien avustuksella rakensimme Cessin kanssa ystävyyteen ja luottamukseen perustuvaa suhdetta. Arabimaiseen tapaan ja hyvissä oloissa eläneen luottamuksella Cessi oli hyvin valmis ilmaisemaan mielipiteitään - välillä myös melko kipakasti! Ja näin ollen hän opetti minua kuuntelemaan, olemaan läsnä ja luottamaan itseeni. Otin Cessin kanssa käyttöön positiivisen vahvistamisen, joka oli tullut minulle tutuksi jo koirapuolella. Vähitellen aloimme kuitenkin mennä ohi ajatuksesta että minä koulutan Cessiä, ennemminkin kyse alkoi olla kommunikoinnista, jota yhteiset merkit helpottavat. Tie on kuitenkin ollut mutkikas, eikä aina ole ollut helppoa: Olen lentänyt Cessin selästä monituisia kertoja mitä kummallisimmissa tilanteissa. Olen onnistunut vahingossa opettamaan Cessin nousemaan takajaloilleen kun tarkoituksena oli pyytää etuosan väistöä. Sain Cessin kerran täyteen paniikkiin sovittelemalla nastallisia bootseja betonilattialla jne. Parhaita hetkiä ovat olleet ne pienet asiat, joista on tajunnut kuinka pitkälle olemme jo päässeet: Kun Cessi ensimmäistä kertaa valitsi kävellä yhtä matkaa minun kanssani kun päästin hänet irti laitumen takalaidalla kaukana laumasta. Kun uskalsin laukata maastossa ilman satulaa. Kun sain yhdellä syvällä hengityksellä rauhoitettua Cessin hänen nähdessä klipperin ensimmäistä kertaa eläinlääkärin käyttämänä jne.

 

Kengättömyys ja kuolaimettomuus ovat pysyneet mukana kaiken aikaa ja vahvistuneet. Minusta on mahtavaa pystyä itse tarkkailemaan ja huolehtimaan kavioista. Olen opetellut itse vuolemaan ja se on minulle tärkeä osa kokonaisvaltaista hevosenhoitoa. En käytä omilla hevosillani kuolaimia, sillä en usko olevani niin hyvä ratsastaja etten missään tilanteessa, esimerkiksi tasapainon mennessä, vahingossa vetäisi suusta ja satuttaisi hevosta. Cessin kanssa vaihdoimme kuolaimettomista suitsista riimuun. Kokeilin kerran ratsastaa riimulla koska Cessi oli onnettomasti lyönyt päänsä heinäkatoksen kattoparruun ja oli pitkään kipeä juuri LG:n turpahihnan kohdalta. Cessi oli riimun kanssa rennompi, joten en enää kertaakaan ottanut suitsia käyttöön. Seuraavana vuorossa voisi olla kaulanarun opettelu että riittää tavoitteita elämässä ;) Myös satulan käyttö jäi Cessin kanssa, kun hänen ponikokoiseen selkäänsä ei löytynyt sopivaa satulaa ja Cessi jälleen kertoi oman kantansa liikkumalla parhaiten ilman. Opettelin ratsastamaan ilman satulaa ja nykyisin olen niin tottunut ratsastamaan pelkällä huovalla, että satulan käyttö tuntuu vaikealle myös kahden muun hevosen kanssa.

 

Tänä päivänä Cessi ja kaksi ystäväämme Simppa ja Elli asuvat omassa pihassa, pihatossa ja usean hehtaarin metsätarhassa. Hevosten tärkein tehtävä on elää hevosmaista elämää: syödä ja liikkua lauman kanssa, levätä tai päästellä pierupukkilaukkaa silloin kun siltä tuntuu. Harrastan hevosten kanssa maastakäsin ja selästä jumppaamista ja maastoilua, mutta pyrin antamaan hevosille vapauden valita. Useimmiten kaikki kolme jonottavat portilla valmiina touhuamaan (onhan työstä aina porkkanapalkka tarjolla), niin etten tiedä kenet valitsisin. Mutta on myös päiviä jolloin ketään ei kiinnosta vaan kaikki lymyilevät metsässä vaikka kuinka huhuilen lenkkikaveria; ja silloin on muutettava omia suunnitelmia. Hevoset ovat minulle ennen kaikkea ystäviä. Sieluni iloitsee ja mieleni lepää kaikkein parhaiten metsäretkillä kaksin Cessin kanssa rinnakkain kävellen, vapaina.

​

- Karoliina